Avainsana-arkisto: Ponkalahti

Vanhat juuret ta nuoret vešat – Ponkalahden pruasniekka

Julkaistu Oma Mua – lehden luvalla 6.7.2016 Sari Heimonen

Ponkalahden pruasniekka 2016, kuva linkitetty Oma Muan sivuilta.

Vuosikymmenien piäštä kantatuattojen mualla keräyvyttih Ponkalahen eläjien jälkiläiset

Kešäkuun 25. päivänä yli 60 ihmistä keräyty vanhašša Ponkalahen kyläššä, mi ennein kuulu Kalevalan piirih. Pohkalahen eläjät ta jälkiläiset tultih Vienan Karjalan kauneheh kyläh Kalevalašta, Koštamukšešta, Vuokkiniemeštä, jotta muissella entisie vuosie, kertuo omie muisselmie kylän elämäštä, šen perintehistä ta tavoista, tavata šukulaisien ta muanmiehien kera.

Ponkalakšilaiset keräyvyttih Pekka Nikitinin talon luo hil’l’asen Kotijärven rannalla. Etukäteh pyyvvettih kalua, keitettih uuhhua ta čäijyö. Kaikin yheššä kerättih yhtenäini kylä- stola, kumpaseh ašetettih kaikki ruuvvat, mitä tuotih kostittamista varoin.

Stolašša pitälti paistih kylän entiseštä elämäštä, kerrottih šen eläjien kohtaloista, muisseltih niitä, ken jo šiirty tuonilmasih.

Lesosten sukua asui Ponkalahdessa äijän aikoinaan. Kuva linkitetty Oma Muan sivuilta

Šanteri Lesonen jo 25 vuotta on elän omašša šukutalošša Venehjärveššä, kumpani oli likvitoitu neuvoštoaikoina. Mieš kerto omašta vanhašta Lešosien šuvušta, kumpani oli kait yksi šuurimmista šukuloista Uhtuon ta Vuokkiniemen šeuvuilla. Lešosie eli Pohkalaheššaki. Šanteri esitti Lešosien šuvun vuakunan, kumpani oli kehitetty ympäri muajilmua olijien šukulaisien voimin, ta kerto šen merkitykšeštä. Perintehellisillä karjalaisien värilöillä – vihriellä ta ruškiella – šijoutuu Otavan tähtitukku, kumpasen kešeššä on L-kirjain. Vuakunan merkitykšen mukah, niise perintehellini karjalaisien simvoli – mušta kontie – on Otavan poika, kumpani laškeutu puuta myöten Vienan Karjalan meččih, tapasi hiijen ta tuli šuuren Lesosien (Lešosien) šuvun alottajakši. – Šentäh myö, Lešoset, kävelemmäki vähäsen käkristynehinä, piemmä käsie šelän takuana ta vähäsen kömpelöičemmä – še on meilä kontieštä ta hiiještä, muhi kertomukšen lopušša Šanteri Lesonen.

Julia Filippova, juuret Ponkalahdessa. Pruasniekan ideoitsija. Kuva linkitetty Oma Muan sivuilta.

Pohkalahen muanmiehien tapuamisen alkuhpanija Julija Filippova kerto omašta idejašta: – Miun juuret ollah Pohkalahešta: tiälä šynty miun tuatto ta eli hänen pereh. Ukko oli kylän kolhosin piämiehenä. Ajatuš järještyä Pohkalahešša oma kyläpruasniekka šynty jo ammuin, ka mie en tietän, mitein še vois toteuttua. Pohkalahešša on Aleksi Lipposen ”Nazarie tiätän talo” ta višših kaikki alko šiitä.

Julijan šuunnitelmissa on restauroija Lipposen talo. Hiän alko ruatua turismialalla, jotta kerätä rahua talon šäilyttämiseh, vet ilman rahua nykyaikah on vaikie mitä ruatua. Šiitä Julija Filippovan himotti šuaha enemmän tietoja Ponkalahen entisiltä eläjiltä, mitein hyö ennein elettih, mitä mukavua oli kyläššä.

Kevyällä Julija kirjutti Lilja Lesosella, kumpani šynty Ponkalahešša ta nyt eläy Kalevalašša, ta Lilja kannatti tapuamisen idejua. Šiitä Filippova luati sosialiverkoštošša šivun Pohkalahešta kaikilla, ketä kiinnoštau tämä kylä. Ta niin ilmešty pieni pruasniekka. Šeuruavan tapuamisen ošallistujat ehotettih järještyä Maksiman huuttorilla. – Pruasniekan jälkeh myö pakasima Hullu kala -leirin isäntien kera ta piättimä, jotta voit luatie mukava perinneh ta pityä tätä juhlua joka vuosi eri huuttoriloilla, jatkau Julija Filippova. – Niin myö šopima, jotta enši vuotena tapuamma Maksiman huuttorilla, šiitä Hullu kala -leirissä ta šen jälkeh Valtasen huuttorilla.

Julija toivou, jotta ihmiset tullah šemmosih tapuamisih omien istorijojen kera, kerrotah omista perehistä. Voit olla, jotta šiitä Ponkalahešša ilmeštyy oma musejo, kumpani kertou kylän ta šen eläjien kohtaloista.

Ponkalahen eläjien jälkiläiset käytih šukutalojen paikoilla. Kyläššä melkein ei šäilyn taloja, ka neki paikat, missä ne ennein šeisottih, ollah kallehet šyväimellä ta šielulla. Šamoin ihmiset käytih kaččomah omie kantatuattoja Ponkalahen vanhalla pokostalla.

Pruasniekassa katseltiin vanhoja kuvia kylän entisistä eläjistä ja muisteltiin historiaa. Kuva linkitetty Oma Muan sivuilta.

Keräytynehet kirjutettih omie istorijoja erikoiseh vihkoh. Šuurta pakinua šytytti vanha ponkalakšilaini tarina šiitä, jotta oman talon luona ei šua kuatua pihjalua, muitein taloh tulou hätä ta kennih šen elä- jistä kuolou.

Tapuamispäivänä oli hyvä šiä, ka šiitä iltapuolella alko ukkosenilma ta vihma. Onnakko ponkalakšilaiset kerittih paissa ta levätä. Hyö lähettih matkah kotih päin ta luvattih toini toisella, jotta enši vuotena tuaš keräyvytäh ta kerrotah täštä pruasniekašta kaikilla, ken ei voinun tulla tällä kertua.

Juuri šemmosista pienistä alottehista muovoštuu še, mitä ajan mittah ruvetah šanomah rahvahan perintehekši. Ilahuttau še, jotta nyt, monien vuosikymmenien jälkeh, pohjoiskarjalaisissa havaččeutuu kanšallini ičetunto, ylpeyš omašta kanšašta ta kantatuattoloista. Ta himo šäilyttyä meijän kulttuuri, kieli, tavat tulijilla šukupolvilla. Vaikeina aikoina rahvahalla ilmeštyy tahto yhistyö omien juurien luo.

– artikkelin lehteen kirjoittanut Antti Tuomi

%d bloggers like this: