Ritva Rajander-Juusti 17.10.2021
Vuonnisen kylän sanotaan sijaitsevan ”hauen suolen soilukassa, pirun pitkässä perässä”. Tämä kuvaa osuvasti saapumista kylään järvireitin kautta, sillä Ylä-Kuittijärvi on noilla tienoilla varsin kapea ja polveileva. Kylä on kuulunut historiallisesti osana Vuokkiniemen kuntaan, mutta on nykyisin hallinnollisesti Kalevalan piirin Luusalmen kuntaa. Kylän nimi on karjalaksi Vuonnini ja venäjäksi Voinitsa, Войницa. Kylän asutus on kokenut monia vaiheita ja se oli suurimmillaan yli 600 henkilön kotipaikka. Nykyisellään siellä on vain parikymmentä vakituista asukasta, mutta onneksi kesäasukkaat piristävät kylän elämää ajoittain. Kylän nykyelämää ja uutisia voi seurata kylän nettisivuilta.
Vesiliikenteellisesti Vuonninen on sijainnut kiinnostavassa paikassa, sillä itä-länsisuuntaiseen liikenteeseen on tuonut apua Ylä-Kuittijärven luoteispäähän laskeva Vuonnisjoki, josta oli vaivatonta siirtyä Suomussalmen ja Kuusamon rajalla olevan Sarvitaipaleen yli Kainuun puolelle ja jatkaa matkaa etelään Hossan ja Juntusrannan kautta Kiantajärvelle. Jos Ylä-Kuitilta lähdettiin Pistojokea pohjoiseen päästiin lähelle Kuusamon vesiä, jotka laskevat Iijoen uomaa Pohjanlahteen. Kuusamosta oli helppo suunnistaa myös pohjoiseen, Lapin Kemijoen varsille. Ylä-Kuittijärven eteläpäästä päästään tietysti myös Keski-Kuittijärven ja Ala-Kuittijärven kautta Jyskyjärvelle ja siitä Vienan Kemijokea myöten aina Vienanmerelle saakka.
Asutuksen alku
Varhaisimmassa asiakirjatiedossa, Vienan Kemin valvontakirjassa vuodelta 1591, Kuittijärven seudun mainitaan kuuluvan metsälappalaisten nautinta-alueeseen. Ylä-Kuittijärven alue kuului 1500-luvun lopulla ”Villiin Lappiin”, joka käsitti osia Vienasta, Pohjois-Suomesta ja Kuolan niemimaan ja seudut olivat tuolloin laajoja erämaita, joissa oli paikoittain saamelaista asutusta.
Perimätiedon mukaan Ylä-Kuittijärven luoteispohjukassa, nykyisen Vuonnisen kylän kohdalla oli aikoinaan saamelaiskylä, jonka jäänteistä on muistitietoa vielä 1900-luvulta. Vuonnisen kylän nimi on saamelaisperäinen (vrt. kantasaamen *vōnḙ ’vuono’ > pohjois-saamen vuotna) ja kylän nimistössä on mm. Lappalaisenkuja-niminen karjapolku.
Vuonnisessa Jyrki Maliselta tallennetun perimätiedon mukaan hänen sukunsa kantaisän tullessa seudulle siellä asui vain saamelaisia, ”lappalaisia”. Perimätieto kantaa mukanaan myös tietoja joidenkin alueen sukujen saamelaisalkuperästä, muun muassa Korkkoni (Korkkonen, Gorkojev)-kantasuvun osalta. Kylän paikallisasukkaiden mukaan myös Vuonnisen Kossoilat (Koššijev) olivat saamelaista perua eli ”vanhoa Lappie tänne jiänehie”.
Ylä-Kuittijärveä ympäröivän erämaan asutus alkoi vakiintua 1600-luvulle tultaessa ja muuttoliike seudulle jatkui aina 1670-luvulle asti. Tulijat olivat Itä-Karjalasta, Käkisalmen läänistä, Savosta ja Pohjois-Pohjanmaalta. Erämaahan tunkeutuneista kaskenpolttajista huolimatta seudun harvalukuinen saamelainen kantaväestö jäi enimmiltä osilta vanhoille asuinsijoilleen. Vuosikymmenten rinnakkaiselon myötä nämä saamelaissuvut näyttävät sulautuneen alueen kantaväestöön. Saamelaisten siirtyminen poronhoidosta peltoviljelyyn ja lampaiden kasvattamiseen sekä sukulaistuminen avioliittojen kautta alueelle muuttaneisiin johti lopulta saamelaisen elämänmuodon häviämiseen. Osa vanhoista asukkaista myös vetäytyi uuden asutuksen johdosta kauemmaksi pohjoiseen.
Väestömäärä kasvaa sykäyksittäin
Vuoden 1679 valvontakirjassa kylässä mainitaan yhteensä 11 miespuolista asukasta. Tuolloin asukkaiden sukuina mainittiin Gorkojev (Korkkonen), Shavujev (ehkä Savolainen?), Kellujev (Kieleväinen) ja Malleev (Malinen) Tämän lisäksi kolmen tilan (Kettujev, Mjakelajev ja Paltujev) mainitaan autioituneen.
1720-luvulle tultaessa väkimäärä oli vähentynyt kolmeen miespuoliseen asukkaaseen, mutta kääntyi jälleen kasvuun 1745, jolloin mainitaan jo 7 miespuolista henkilöä. Väestön väheneminen johtui 1690-luvun ankarista katovuosista sekä vuonna 1718 Kainuusta Vienan puolelle tehdystä ryöstöretkestä. Toisaalta Suuren Pohjan sodan vuosina 1700-1721 tiedetään Kainuusta siirrytyn nälkäpakolaisina Venäjän puolelle melkoisin joukoin. Väestömäärä lähti kuitenkin vaikeiden vuosien jälkeen uudelleen kasvuun. Vuoden 1762 Repolan pogostan väestöluettelossa Vuonnisen kylään on merkitty jo 74 henkilöä (tässä luvussa ovat jo mukana naiset sekä suurin osa lapsiväestöä).
1800-luvulla kasvu jatkui tasaisena. 1795 väkimäärä oli 95 henkilöä, 1858 jo 380 henkilöä ja vuonna 1910 kylään kirjattiin jo 602 asukasta. Vuonna 1926 Vuonnisessa oli 120 taloa ja väkeä 646 henkilöä, joista 8 oli merkitty suomalaisiksi. Talouden keskikooksi tulee noin 5,4 henkilöä. Alma Sapožnikova ent. Tervo, kirjoitti 1998 Oma Mua -lehdessä:
”Vanha rahvas kertou, jotta Vuonnisessa oli aikoinah yli 120 taluo, ta jos niih lisätä vielä Korpijärven kaheksan taluo ta laskie pienet kylät, kumpasissa oli yksin-kaksin taloloin, niin eläjien miärä oli ennein sotia melkein 500.”
Sodan aikana rajavyöhykkeen lähellä sijainneen Vuonnisen ja lähikylien asukkaat evakuoitiin kokonaan ja kylät tyhjentyivät. Sodan aikana tuhoutui paljon kylän rakennuksia. Sodan jäljistä Vuonnisen kylässä kertoo Eino Jokinen kirjassaan Pikkukihona Kiestingissä. Hän kävi kylässä vuonna 1942.
”Vuonnisen kylästä on poltettu suurin osa rakennuksista, eikä täällä ole siviiliasukkaita. Viljelyksiä on sangen runsaasti, ja niissä on laajat alat ohra- ja perunamaita. Maat ovat hyvin reheviä – mm. vadelma ja valkoapila ovat yleisiä – ja viljamaat ovat hyvänkasvuisia. Perunakin on muuten hyvänkasvuista, mutta jäljessä muun Suomen kasvusta. Maisemat ovat erittäin kauniit kylän ympärillä. Vedet ympäröivät kylää melkein joka puolelta, ja kaunis Ylä-Kuittijärvi alkaa tästä etelään päin. Itäpuolella vähän etelämpänä laskee järveen Pistojoki. Länsirannalla on ensin muutamia yksinäisiä taloja ja sitten Mölkön kylä ja eräs toinen kylä.”
Sodan jölkeen 1940-luvun puolivälistä alkaen asukkaat palasivat hiljalleen kylään, jonka maanviljelys oli organisoitu kolhoosiin. Työmahdollisuuksien vähentyessä monet asukkaat muuttivat kuitenkin muualle ja kylä on hiljalleen hiipunut.
Pääkylän kylänosat
Kartta-aineistoa on kylästä saatavilla vain rajoitetusti. Seuraaviin karttoihin on yhdistelty paikannimitietoa useasta lähteestä, kuten Alma Sapožnikovan (Tervon) kartasta ja tiedoista (kartta kylän taloista löytyy Karjalan Sivistysseuran Sampo-palvelusta), Darja Shahtarinan tiedoista ja myös vuonnislaisten Viktor Bogdanovin ja Tatjana Potapovan aineistoista, Juminkeon arkiston haastatteluista sekä kirjallisuudesta. Kartat ovat kirjoittajan laatimia.
Vuonnisen alue muodostuu pääkylästä sekä sen ympärille kasvaneista sivukylistä tai huuttoreista. Huuttorilla tarkoitetaan kylän ulkopuolella sijaitsevaa maalaistaloa tai pientä taloryhmää.
Päävesistö on Ylä-Kuittijärvi, josta eroaa kolme suurempaa lahtea, etelässä Tervasenlaksi, koillisessa Riitalaksi ja luoteessa Särkkälänlaksi. Ruokojärvi yhdistyy Ylä-Kuittiin Myllyjoen kautta. Ruokojärvi on kooltaan noin 0,5 x 1 km.
Näyttää ilmeiseltä, että pääkylä on saanut vakituiset asujansa ensimmäisenä. Suvut ovat vakiinnuttaneet asuinpaikkansa tiettyihin kylänosiin. Pääkylän osina mainitaan useimmin Teppananniemi (järven itärannalla) ja sen vastarannalta Kyläsalmen toiselta puolen löytyvä Jyrkisen termä ja sen välittömässä läheisyydessä Keskikylä eli Pappila tai Vaarala. Teppananniemellä asuivat pääosin Kossijevit ja Kieleväiset (Kelevajev), lisäksi oli pari perhettä Bogdanoveja eli Karjalaisia. Maliset (Malikin) asuivat Keskikylässä ja Jyrkisen termällä. Vielä 1990-luvulla puhuttiin Jyrkisen termän rannasta Malisten rantana ja vastarantaa Teppananniemen puolella mainitaan Kieleväisten rannaksi. Teppananniemelle nimen taustalla lienee vuonna 1739 syntynyt Stepan (Teppana) Anisimov Kieleväinen. Jyrkisen törmän nimi lienee puolestaan peräisin Ontrei Malisen pojalta Jyrkiltä s. 1806. Ontrein talon paikan tiedetään sijainneen tällä törmällä lähellä tsasounaa.
Jyrkisen termältä Vuokkiniemen suuntaan lähdettäessä ovat Myllyjoen suun tienoilla Tervasenlaksi ja Riikolanniemi. Riikolanniemellä asui Korkkosia ja Bogdanoveja ja Tervasenlahdessa Tervoja ja Tervosia (Tervasov). Lammasaho sijaitsee kylän länsiosissa Ruokovaaran ja Ruokojärven välisellä alueella.
Kun kylästä lähdetään maantietä pitkin Uhtuan suuntaan, ohitetaan Riitalaksin pohjukassa Tsärkkälänlaksi eli Särkkälänlaksi ja Saari, joka enimmän osan aikaa on ollut ohuen kannaksen kautta mantereeseen yhdistettynä. Särkkälänlahdessa asui Lettijevejä (Lehtinen).
Sivukylät ja huuttorit
Kun pääkylästä lähdetään järven länsirantaa seuraillen etelään Vuokkiniemen suuntaan, rannalla sijaitsevat Oinasniemi (noin 10 km päässä) ja Aajuolaksi, joka on noin puolivälissä matkalla Ponkalahteen. Aajuolahden asutus on alkanut jo 1700-luvun puolivälissä kylään muuttaneiden Dorofejev-Torvisten ja Prohorov-sukujen kantaisien asetuttua sinne. Kun A.J. Sjögren liikkui runonkeräysmatkallaan Vuonnisen alueella kesällä 1825, mainitsee hän, että Vuonnisessa oli viitisentoista taloa hajallaan ylisen Kuittijärven luoteisessa pohjukassa ja Aijonlahdessa kaksi taloa. Aajuolahdessa oli 1920-luvun puolessa välissä 8 taloa ja 33 asukasta. Oinasniemen asutus on melko uutta ja lienee syntynyt 1850-luvun jälkeen. Siellä oli 1920-luvulla 4 taloa, joissa oli yhteensä 20 asukasta.
Kun pääkylästä kuljetaan Ylä-Kuittijärven itärantaa seuraillen kymmenisen kilometriä etelän suuntaan löytyy Kuotkuo eli Haapakuotkuo ja siitä hieman eteenpäin Pistonsuu eli Pissonsuu, kohdassajossa Pistojoki laskee Ylä-Kuittijärveen.
Kuotkuo ja Pistonsuu saivat ensimmäiset asukkaansa ennen 1850-luvun puoltaväliä pääkylästä. Runonlaulaja Ontrei Malisen perheen tiedetään muuttaneen kesällä 1834 kylästä hallanaroilta mailtaan Vuonnisen pääkylästä Kuotkuoon. Kuotkuossa asuikin 1900-luvun alussa Ontrei Malisen jälkeläisiä sekä Kossijev-sukua, jonka mukaan on nimetty Pistonsuun Kossinniemi.
Noin kilometrin päässä Kuotkuosta on Pudassaari, josta on käytetty myös nimiä Selvanansaari, Puvassuari tai Levasen saari (Puaššuari). Saaren ensimmäinen asukas on ollut Lonkan kylästä siirtynyt Prokko eli Prokopi Simananpoika Bogdanov, s. 1812. Prokko oli Lonkan ensimmäisen asukkaan Vaassila Karjalaisen pojanpoika. Prokko asui Lonkassa vielä 1836, jolloin Prokon vaimo lauloi J.F. Cajanille. Jossain vaiheessa ennen vuotta 1872 Prokko perheineen muutti Pudassaareen, sillä Borenius tapasi hänet siellä matkallaan Vuonnisessa 1872. Hän kirjoitti: ”Vähän matkan päästä Kuotkuesta on eräässä Kuittijärven saaressa talo, jonka nuori miniä myöskin osasi laulaa runoja”. Laulajaa mainitaan Prokon miniäksi. Prokon ainoa poika Iivana asui myös Pudassaaressa ja mainittu miniä oli Iivanan vaimo Melanie, omaa sukua Lettijeva. Nimi Selvanansaari tulee Iivanan pojasta Selvanasta, joka asui saaressa vuoteen 1922 saakka sekä Levasen saari Levan Huotarista (Feodor Leontiev Dorofejev-Torvinen), joka myös asui saaressa viimeistään vuonna 1910.
Pistojärven suuntaan kylästä koilliseen olevassa Korpijärven kylässä asui 1900-luvun alussa yhteensä kahdeksassa talossa Kieleväisiä ja Malisia sekä Vuonnisen toista Bogdanov-sukua, joka alkaa Aggei Vlasov Malisesta s. 1729. Tämä suku käytti ensin sukunimeä Aggejev ja Aggein pojanpojasta lähtien sukunimenä Bogdanov. Korpijärven kylä sijaitsee 10 kilometriä Vuonnisen pääkylän koillispuolella nimensä mukaisesti Korpijärven rannalla. Korpijärvestä alkaa Pistonjoki, joka laskee Ylä-Kuittijärveen. Korpijärvi-nimisen kylänosan asutuksen alku asettunee 1800-luvun lopulle. Korpijärven kylässä oli vuonna 1926 asukkaita kahdeksassa talossa yhteensä 55 henkilöä. Nimistöstä on sekaannusten välttämiseksi huomioitava että samanniminen Korpijärvi-kylä oli myös Pistojärven kunnan pohjoisosissa.
Pääkylästä luoteeseen päin mentäessä tulee 3-4 km päässä ensin Kumpulan taloryhmän paikka. jossa asui Lettijevejä. Pieni Lonkan kylä sijaitsi aivan Suomen rajan tuntumassa Vuonnisen luoteiskulmassa. Matkaa Vuonnisen keskikylältä on nelisenkymmentä kilometriä ja Lonkasta Suomen rajalla vain viitisen kilometriä. Kylä on nykyisin rajavyöhykkeellä ja tyhjä. Lonkan kylässä on asunut erityisesti Vaassila Karjalaisen jälkeläisiä eli Karjalainen-Bogdanov-sukua sekä jonkin verran Malisia. Lonkan asutus on alkanut aivan 1800-luvun ensi vuosikymmeninä ja se on saanut ensiasutuksensa pääkylästä. Asutuksen kehittyminen Lonkassa on tutkimuksen kannalta ongelmallinen alue, sillä sitä ei juurikaan esitetä erillisenä lähdemateriaaleissa ennen kuin vasta 1900-luvun alussa. Vuonna 1883 siellä tiedettiin olevan neljä taloa ja 1914 kylässä mainitaan seitsemän taloa. Vuonna 1926 Lonkan kylässä oli viisi taloa ja niissä yhteensä 30 karjalaista ja 7 suomalaista asukasta.
Korpivaarassa Lonkan suunnalla asui enimmäkseen Lettijevejä. Korpivaara sijaitsi muutaman kilometrin päässä kylästä Kursma- ja Vuonnisjokien välissä. Korpivaara asutettiin 1800-luvun loppupuolella. Vuonna 1926 siellä oli yksi talous, Oleksei Lettijevin perhe, johon kuului peräti 10 henkilöä. Oleksei oli muuttanut Korpivaaraan pääkylästä.
1900-luvun alussa myös Kaamotin tai Kuamotin (Kamot) pieni kylä luettiin kuuluvaksi Vuonnisen kyläkuntaan. Tämä kylä sijaitsee Vuonnisen pohjoisosissa lähellä Pistojärveen kuulunutta Hämeen kylää (Vojkula), jonne Kuamotista oli matkaa noin 5 km. Osassa lähteistä Kuamotti mainitaankin Pistojärven osana. Siellä asui Kieleväisiä, ensimmäisenä Pankratei Konstantinov Kieleväinen s. 1836, joka mainitaan Kuamotissa ensimmäisen kerran rippikirjassa 1900. Kuamotissa on ollut viisi taloa 1900-luvun alussa.
Lähteet:
Huurre Matti 2006. Ukontaltoista metsoriipukseen. Vuokkiniemen alueen esihistoriaa. Teoksessa Tupenkolahuttajien mailla, s. 11-35.
Jokinen Eino 1995. Pikkukihona Kiestingissä. Jatkosotaa huoltopuolelta nähtynä.
Juminkeon arkiston haastattelut, mm. Darja Shahtarina 1998 (JumA N224), 2000 (JumA N536) ja ei vuotta (JumA N55), Mari Tsistova 1989 (JumA N54 ja JumA N55/13).
Kuzmin, Denis 2013. Saamelainen asutus Karjalassa. SUSA/JSFOu 94. https://www.sgr.fi/susa/94/kuzmin.pdf
Pöllä Matti 1995. Vienan Karjalan etnisen koostumuksen muutokset 1600-1800-luvulla. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 635.
Sapožnikova (Tervo) Alma. Kartta Vuonnisen asutuksesta. KSS Sampo tietokannassa. https://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/fi/content/alman-kartta-vuonnisesta
Sapožnikova (Tervo) Alma 1998. Vuonnisessa vuolahassa. Julkaistu Oma Mua -lehdessä 1998, nro 28. Myös teoksessa Talo eläy tavallah s. 101-103, julkaisija Petroskoin valtionyliopisto 2008.
Shahtarina Darja 1987. Runokylä Vuonninen. Osa 2. Punalippu 1987, s. 97-99.
Tervasova Aino 1996. Laukkurin tyttärentytär muistelee. Vienankarjalaisia elämänhyrskeissä.
Vuonnisen kylän nettisivut http://www.voinitsa.ru/lng1/default.aspx
Ylläpitäjä Sari Karjalainen
Kai
Vuokkiniemi-Seura ry 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.